Länsi-Savo.
tiistaina 19. huhtikuuta 2005
Toteutuuko
tasavertaisuus hoitoon pääsyssä?
Valtioneuvosto perusti maaliskuussa 2005 budjettikehyksistä neuvotellessaan kunta- ja palvelurakenneuudistamista valmistelevan työryhmän, jonka työn tulisi olla valmis huhtikuun loppuun mennessä.
Palvelurakenneuudistuksen tarkoituksena on turvata peruspalvelut tasavertaisesti kansalaisille kaikkialla maassamme. Tavoite on hyvä. Valmistelussa joudutaan vakavasti miettimään kuntien ja valtion välisen yhteistyön lisäksi: Mikä on kansalaisjärjestöjen rooli kehittämistyössä? Ihmisten kuuleminen kansalaisjärjestöjen kautta on välttämätöntä uudistuksen onnistumiseksi.
Jo nyt tehdyt selvitykset osoittivat (Terveysturva ja sen tutkimus) ettei tasavertaisuusperiaate toteudu. Tutkimuksen mukaan eläkeläiset joutuvat odottamaan muun muassa leikkauksia huomattavasti pidempään kuin työikäiset. Pohjana lienee ajatusmalli työikäisten sairauslomien lyhentämiseksi.
Onko totuus toisenlainen? Eläkeikäisten hoidon siirtyminen johtaa monissa tapauksissa laitoshoitoon siirtymisen nopeutumista ja tulee siten inhimillisen tuskan lisäksi taloudellisesti raskaaksi. Eläkeikäisiä ei saa syrjiä hoitoon pääsyssä. Kaikkien on oltava hoidon osalta tasavertaisessa asemassa. Sen velvoittaa jo perustuslakimme.
Kuntien haasteet ovat valtavat etenkin alueilla joissa ikääntyvän väestönosan merkitys palvelujen käyttäjänä on suuri. Suomalainen terveydenhoitomalli on todettu hyväksi ja melko toimivaksi. Kustannusten nousu paineet ovat silti kovat ja edellyttävät jatkuvaa tehostamisen tarvetta terveyspalveluissa. Onko siihen reaalisia mahdollisuuksia? Se on työryhmän toinen keskeinen selvittelyn aihe, johon on löydyttävä toteuttamiskelpoiset ratkaisuvaihtoehdot.
Ns. kolmannen sektorin mahdollisuudet ovat hyvin merkittävät vapaaehtoistyön ja lähiyhteisöjen kautta. Vapaaehtoistyölle on annettava riittävä arvostus ja taloudellisia resursseja omaishoidon sektorille.
Vastaukseksi omaishoitajille ei riitä selitys omaishoitotyön olevan lähimmäis- ja sukulaisrakkautta.
Ilman omaishoitajien pyyteetöntä työtä peruspalvelusektorimme olisi katastrofin partaalla jo lähivuosina, siksi omaishoitotyön kehittäminen on kuntatalouden kannaltakin suuri haaste.
Kehittämisestä ja muutoksista huolimatta peruspalvelujen järjestämisvastuu on säilytettävä julkisella sektorilla. Vain se takaa tasavertaisuuden toteutumisen.
Armas Komi
puheenjohtaja
Eläkeliiton Etelä-Savon piiri
Joroinen